Pirtti
Pirtti on ainoa säilynyt rakennus Sunilan 1875-1928 toimineen sahan ympärille kasvaneesta yhdyskunnasta. Alun perin se rakennettiin palokunnantaloksi ja vihittiin käyttöön vuonna 1901.
Sunila Oy:n perustamisen myötä 1936 ns. ”Vanha Sunila” valjastettiin uuden selluyhdyskunnan käyttöön. Aino ja Alvar Aalto laativat muutos- ja sisustussuunnitelmat useampaan rakennukseen, mm. Pirtille vuonna 1938. Näyttämö-, varasto-, pesu- ja keittiötiloja sisältäneiden laajennussiipien muotokieli on kompromissittoman moderni. Myös sisätilat kokivat perusteellisen muodonmuutoksen. Uudistetun talon nimeksi tuli ”Pirtti” ja se on siitä lähtien palvellut sellutehdasyhteisön kokoontumis-, urheilu- ja harrastustilana. Vanhan Sunilan muut rakennukset on vuosien saatossa purettu. Nykyään Pirtti sijaitsee toimintansa lopettaneen siistauslaitoksen vieressä.
Pirtti on ollut katkemattomassa käytössä siitä lähtien kun Aaltojen uudistukset valmistuivat. Sen kunto alkoi kuitenkin rapistua 1900-luvun viimeisinä vuosikymmeninä. Tilanne oli jo kriittinen, kun rakennuksen pääkäyttäjä, vuonna 1937 perustettu urheilujärjestö Sunilan Sisu, osti sen ja aloitti laajan restaurointihankkeen vuonna 2003. Mittava korjausurakka tehtiin useammassa vaiheessa kulloinkin käytettävissä olevien resurssien ja avustusten puitteissa. Vuonna 2022 Pirtti sai Suomen
Kotiseutuliiton Hyvän korjauksen tunnustuspalkinnon. Nykyään restauroitu ja uudistettu Pirtti palvelee täysipainoisesti sekä kuntourheilua että kokousten, juhlien ja muiden tilaisuuksien pitopaikkana.
Sunilan sahan palokunnantalosta Pirtti
Sunilan sahan palokunnantalo vihittiin vuonna 1901 käyttöön. Aino ja Alvar Aalto suunnittelivat vuonna 1938 rakennuksen modernisoinnin ja laajennussiivet, joiden muotokieli on kompromissittoman moderni. Uudistetun talon nimeksi tuli ”Pirtti” ja se on siitä lähtien palvellut sellutehdasyhteisön kokoontumis-, urheilu- ja harrastustilana. Sunilan sahayhdyskunnan, ”Vanhan Sunilan”, muut rakennukset on vuosien saatossa purettu. Nykyään Pirtti sijaitsee toimintansa lopettaneen siistauslaitoksen vieressä.
Pirtin kunto alkoi rapistua 1900-luvun viimeisinä vuosikymmeninä. Tilanne oli jo kriittinen, kun rakennuksen pääkäyttäjä, vuonna 1937 perustettu urheilujärjestö Sunilan Sisu, osti sen ja aloitti laajan restaurointihankkeen vuonna 2003. Korjaustyöt ovat edenneet hyvää vauhtia. Vuoden 2007 alkaessa vesikatto ja julkisivut ovat lähes valmiit, juhlasali on saanut uuden lattian ja uudet seinäpinnat, kahvion pinnat ja kalusteet on restauroitu, talossa on uudet pesuhuoneet ja kuntosali. Työt jatkuvat mm. keittiön, eteistilojen ja pihan kunnostamisen merkeissä.
Restaurointityötä ovat tukeneet mm. Sunilan Sisun tuki ry, Suomen kotiseutuliitto, Etelä-Suomen lääninhallitus, Kotkan kaupunki, Sunila Oy, Keräyskuitu Oy. Töitä on tehty sekä talkoilla että urakoina että työllisyystöinä.
Pirtti on käynyt läpi täydellisen peruskorjauksen, julkisivujen osalta jo toisen kerran, ja pystyy nyt palvelemaan peruskäyttäjien (urheiluharrastajien) lisäksi monenlaisia tapahtumia.
Ulkopuoliset korjaustyöt käsittivät mm. vesikatot, julkisivupaneloinnin, ikkunat, ovet, luiskan rakentamisen, pääsisäänkäynnin ulkoportaat, aidan rakentamisen ja istutukset. Julkisivun värityksessä on pyritty noudattamaan Aaltojen ajan sävyjä. Poikkeuksena on palautettu räystäiden ja yläikkunapielten kasviaiheiset koristeet.
Rakenteelliset työt käsittivät mm. lahojen seinärunkojen ja pinnoitteiden uusimista, myöhemmin tehtyjen mineraalivilla-, polyuretaani- ja muovieristeiden korvaamisen pellava- ja selluloosapohjaisilla aineilla, näyttämön vajonneen nurkan vahvistamisen, pesuhuoneiden romahtaneiden lattioiden uusimisen.
Urheilupuolen pesutilat on uusittu liikuntarajoitteisten tarpeita huomioiden. Yleisöpuolelle on rakennettu uudet wc-tilat, jotta talon kaksi puolta voivat toimia riippumattomasti. Sisäpuolisia verhouksia on uusittu vanhan mallin mukaan. Aulan, eteisen ja keittiön kalusteet on restauroitu. Keittiö on saanut nykyaikaiset seinä- ja lattiaverhoukset sekä uudet koneet.
"Sunilan Sisun viimeiset kolme vuotta ovat menneet pääosin Sunilan Pirtin kunnostamisessa. Työ on nyt loppusuoralla ja kesällä 2007 Pirtti on pääosin valmis. Urakka on ollut työnä ja kustannuksiltaan erittäin vaativa mutta 70-vuotisjuhliin valmistuva Sunilan Sisu on taannut Pirtillä itselleen tulevaisuuden ja uskoa että myös 100-vuotisjuhlat tullaan aikanaan pitämään omalla seurantalolla."